21 maaliskuuta 2021

Potkuriakselin asennus

 Nyt kun moottori on ollut jo hetken paikallaan, niin päästään asentelemaan potkuriakseli, joustokytkin, kumilaakeri potkurin päähän ja akselitiiviste vannasputken päähän. Vannasputki on 3" putkea ja siihen löytyi Vetuksen listalta sopiva akselitiiviste. Vannasputken toisessa päässä kumilaakeri oli helppo valita. 


Kumilaakeri, jonka ulkopinta on pronssia, asennettiin pienen säädön jälkeen paikalleen, Venettä on maalattu ainakin kahteen kertaan ja siksi vannasputken sisällä oli liikaa maalia. Käytännössä tämä piti hioa pois. Sen jälkeen kumilaakeri meni helposti paikalleen.


Toisessa päässä taas potkuriakselin kiilat tuottivat ongelmia. Kiila oli tiukassa, mutta facebookin venerakennusryhmästä löytyi todella nopeasti ammattitaitoista neuvoa. Kiila lähtee todella helposti napauttamalla pistepuikolla kiilaa viistosti ylöspäin.


Tämän jälkeen vannasputken akselitiiviste oli helppo ujuttaa paikalleen. 


Vannasputkeen kiinni kahdella klemmarilla.


Akselitiiviste samoin kahdella klemmarilla kiinni. Akselitiivisteen koodi: ZWB50A


Joustokytkin on saanut uuden maalipinnan eli hiekkapuhallus ja maalaus saa vanhan näyttämään uudelta. Kiinnitys lukkomutterilla ja reippaalla kiristyksellä. Momenttia en mitannut.


Moottoria jouduin säätämään hieman alemmaksi, mutta linjausta ei tässä vaiheessa ole vielä tehty. Se onkin seuraava homma, jonka Autosähkötyö Ahonen tulee tekemään.









15 marraskuuta 2020

Moottorin kiinnityskorvien viilausta

 Kuten tuossa aikaisemmin kirjoitin nosto meni hienosti, mutta....

Ei tullut mieleenkään vilkaista moottorin takimmaisia kiinnityskorvia. Edessä kiinnitys meni hienosti paikalleen ja takana kiinnityskorvat ovat pienemmällä reijällä.



Ei muuta kuin mottori tunkilla ylös ja korva irti. Koneviila on tässä kohtaa aika kätevä ja tuon olisi periaatteessa voinut tehdä paikan päällä.


Pienen viilaussession jälkeen kiinnikkeen reikä on riittävän iso.

Ei muuta kuin takaisin paikalleen.








14 marraskuuta 2020

Mottorin nosto veneeseen

 Viimeikin koitti se aika, että päästään nostamaan veneen moottori sisään. Moottoria on käytetty muutamia kertoja vuodessa. Vaihettiin öljyt ja uudet jäähdytinnesteet ennen nostoa. Moottori käy todella tasaisesti eli toivotaan, että se on hyvässä kunnossa. Kukaan ei pysty sanomaan millainen remontti sille on tehty.


Moottorin kumityynyt asennettiin paikalleen. Mukana tulleet kumityynyt oli jo kovettuneet eli tässä kohtaa tuntui järkevälle aloittaa uusilla ja oikein mitoitetuilla tyynyillä. Mitoituksen teki Sähkötyö Ahonen Jyväskylästä. Alakuvassa näkyy moottoripeti uusilla moottorityynyillä. Kaikki on valmista nostoon.



Nosto onnistui hienosti eli tehtiin "nostosuunnitelma". Katsottiin ennen nostoa mihin kohtaan auto ajetaan ja miten moottori otetaan kyytiin. Tämä vaihe meni todella hienosti.






08 elokuuta 2020

Joustokytkin vaihteiston ja potkuriakselin väliin

 Moottorin mukana tuli joustokytkin ja se ilmeisesti rakennellaan tähän muotoon. Kumipinnat ovat uudet, mutta tuolle rungolle pitää tehdä jotain. 

Onko kokemusta kuinka hyvä tämä rakenne on pitäkässä juoksussa?





17 elokuuta 2019

Runkorakenteet ovat valmiit veneen sisällä

 Runkorakenteet ovat valmiit. Puuta eli vanerisoiroa ja lehtikuusta on pituusmittana noin 700 metriä. Jokainen puu on on noin 300 mm välein kiinni M6 uppokantaruuvilla, joka on kierteytetty runkoon. Reikiä on siis noin 2300 kappaletta. Nyt alkaa hahmottumaan miksi tämä homma vei niin paljon aikaa.




Talven aikana pakkanen ja kesän lämpö laajensi ja supisti akryyli-ikkunaa. Tämä lämpölaajeneminen irroitti liimasauman ikkunan kehyksestä. Ikkunassa sauma pysyi kiinni. Ny vähän epäilyttää ikkunan kehyksen liimaussauman pitävyys. Seurataan.




13 huhtikuuta 2019

Veneen rakenteen eristäminen

 Aikaa vaan kuluu, kuten tuossa aikaisemmin huomasin. Viikonloput menee välillä niin, ettei veneeseen ehdi ollenkaan tai talven aikana on liian kylmä. Kylmyyttä vastaan puhallettu uretaani on kyllä hvvä, mutta ikkunat ovat yksinkertaiset ja keräävät aika välittömästi kosteutta. Pienikin oleskelu veneessä kerää kosteutta, kun päällä on lumi.

Ikkunan rakenne sisäpuolen osalta alkaa hahmottumaan ja nyt päästään tekemään sisärakenteiden puurunkoja.






20 tammikuuta 2018

Eristeen leikkaaminen veneen rungosta

 Eristeen leikkaaminen on yllättävän työlästä. Aikaa on ollut rajallisesti käytössä ja nyt alkaa selviämään, ettei veneen rakentaminen ole välttämättä ihan nopeinta rakentamista. Jokainen puun kiinnitys metallirunkoon vaatii useita työvaiheita. Tämä vaihe saattaa kestää pitkään.



 

14 marraskuuta 2017

Veneen vanerit tarvitsee tukipuut

Hetkinen on taas mennyt muissa hommissa, mutta välillä ehtii tekemään myös venettä. Ihan alussa, kun rungon ostin, ajattelin rakentaa tämän valmiiksi 3-4 vuodessa. Taitaa mennä pitkäksi, kuten nämä veneenrakennuksen aikataulut näyttää menevän. Toisaalta, onhan tässä vielä aikaa rakennella.

Pitkään pyörittelin mielessä mistä materiaalista tehdään tukipuut vanerointia varten. Mielessä oli lehtikuusilauta tai sitten havuvanerista sahatut soirot. Pitkähkön harkinnan jälkeen päädyin havuvaneriin.

Vanerit (havuvaneri 3/3 PEFC 15x1200x2400 suojakäsitelty) sahattiin 50 mm leveiksi soiroiksi, jotka pohjustin valtilla ja päälle Valtti Color. Tuoksu lämpimässä autotallissa oli melkoinen. Kuivatuksen jälkeen soirot oli valmiina.

Tässä kohtaa sain onneksi apuja kaverilta sen verran, että vedettiin värinauhalla merkit runkoon, leikattiin eriste auki soiroja varten. Soirot sovitettiin uriin ja puun läpi poralla reikä, siihen 6 mm kierre ja uppokantainen 6-koloruuvi soiron läpi.

Ura eristeeseen syntyy kätevästi pitkäteräisellä mattoveitsellä ja kaapimella.

Käsitelty vanerisoiro tukirautojen kohdalta kiinni uppokantaisella 6-koloruuvilla

Käytin poraamiseen sähköporakonetta 5 mm terällä, akkukoneessa oli kierretappi (konekierretappi) ja kolmannessa akkukoneessa oli koneessa 6-koloväännin. Soiron saa tietysti myös puupuristimella, mutta kaveri on tässä kohtaa ihan kiva apu. Se sentään juttelee ja neuvoo.

Nyt pitää vielä miettiä vetäisikö tuohon toiset soirot ristiin, jolloin vanerin ja eristeen väliin jää kunnon ilmaväli. Eristettä on sen verran, että sitä joutuu kaapimaan pois 15 mm paksujen soirojen välistä. Millä ruuvilla vanerit on hyvä kiinnittää? Täytyy miettiä tai kuunnella neuvoja.


11 syyskuuta 2017

Teollisuusuretaanin siivoaminen veneestä

Aikaa veneen rakentamiseen on töiden lomassa loppujen lopuksi aika vähän. Joku jossain kertoi, että joka päivä pitäisi varata vähintään pari tuntia päivästä veneen rakentamiseen jos sen aikoo saada valmiiksi. Pitää paikkansa ja nyt tuntuu aika olevan aika kortilla.

Uretaanin puhalluksen jälkeen, joka hommana oli todella nopea, koittaa siivoamisen aika. Omat suojaukset ikkunoiden suhteen onnistui aika hyvin. Muutamasta kulmasta uretaani on leijaillut ikkunoiden pintaan, mutta se lähtee pois kevyellä raaputtamisella. Akryylipintoihin jätin suojamuovin paikoilleen ja se suojasi roiskeilta. Jos nyt suojaisin, niin käyttäisin vielä päivän parempaan suojaukseen. Eipä hätää.

Metallipinnoista uretaani lähtee todella helposti pois kaavimella melko pienellä voimalla. Onneksi edellinen omistaja on käyttänyt maalamiseen kunnon maalia, joka kestää myös mekaanista hieromista.
Melko pienellä voimalla uretaani irtoaa pinnasta.

Liimatut tukipuut saa myös helposti näkyviin

Pintaan olisi voinut sivellä esimerkiksi muottiöljyä, jolloin uretaani olisi irronnut vieläkin helpommin. Tätä voisi suositella silloin, jos pinnassa ei ole kunnon teollisuusmaalia. Puun pinnasta uretaani lähtee pitkänä lastuna. Helpompaa kuin kuvittelin.

Muutamissa kohdissa uretaanieriste on enemmän kuin tukipuiden korkeus. Puut olivat noin 23-34 mm korkeudella veneen rungosta. Tukipuut liimattiin kumitallan (noin 3mm) päälle, jolloin puu ei ole suoraan kosketuksessa metalliin. Ajattelin, että tuo rakenne vaimentaa runkoääntä ja puu ei koske metalliin. Korkeat kohdat saa helposti tasoitettua esimerkiksi terävällä villaveitsellä, joka löytynee jokaiselta talonrakentajalta. Jos ei löydy, niin rautakauppaan mars.

Tähän voi tietysti käyttää myös pitkää katkoteräveistä.


16 elokuuta 2017

Veneen eristäminen

Aika monessa laituriparlamentissa on keskusteltu veneen eristämisestä kondenssivettä vastaan. Mielipiteitä on monia ja tapoja eristää vielä enemmän. Tässä on tarjolla yksi tapa eristää. Tämä ei ole edullisin, mutta sanoisinko että ehdottomasti nopein.

Idea tuli itse asiassa toisen veneenrakentajan blogista "Rautapaatti", jossa levyjen liimauksen jälkeen päädyttiin ammattilaisten teollisuusuretaanin ruiskutukseen. Vaikka olen DIY-mies, niin tässä kohtaa realismi iski avokämmenellä korvalle ja sanoi: "Tilaa ammattilainen paikalle".

Edellisenä iltana sain viimeiset suojaukset tehtyä ennen eristystä

Tampereen väliä on tullut ajeltua molemmin päin ja parhaimmillaan viikon aikana kolme kierrosta. Reitin varrella Jyväskylään päin oikealla puolella vilahti usein puhelinnumero, jonka taka asuu Uretaanityö Korhonen. Keskustelun jälkeen saatiin sovittua kaikille sopiva päivä ja tänään puolelta päivin eristäminen aloitettiin. Agregaatti pöhisi kilpaa nurmikonleikkurin kanssa. Ammattilaiset ruiskutteli eristettä ja minä leikkasin nurmikkoa.

Autossa kulkee kaikki tarpeellinen


Valmis eristetty pinta

Koko eristystyö veneeseen oman arvion mukaan kestää noin 2-3 viikkoa ja kun nämä herrat saapui pihaan, niin eristys oli tehty noin kahdessa tunnissa. Kahden tunnin aikana puhallettiin 3.2 m2 teollisuusuretaania pintaan.

Uretaani, heidän kertomana, tulee lämmitettynä kahta erillistä putkea pitkin pistooliin ja pistoolissa aineet yhdistyvät. Reaktion aikana aine lämpenee ja jämähtää parissa sekunnissa pintaan. Aine on umpisoluista eli vähän kuin finfoam. Tarkoittaa sitä, että aine ei ime vettä sisään kuten esimerkiksi rakennusuretaani tekee. Vesillä luulisin tuon olevan aika hyvä juttu ja eriste kestää kävellä saman tien. Liimaamalla tuskin saa yhtä hyvää ilmatiiveyttä ja kondenssivesi ei varmasti ole eristeen ja rungon välissä.

Tässä on vielä linkki aineeseen.



04 elokuuta 2017

Veneen ikkunat sisäpuolelta

Veneen ikkunoiden sisäpuolisten osien rakentaminen alkoi. Koko kesä on mennyt muissa jutuissa, mutta viimeisellä kesälomaviikolla on viimeistään aloitettava. Ulkopuolelta kesän aikana löytyi pari uutta vuotokohtaa, joista sateella tippui vettä veneen sisään. Onneksi syksyllä ei ehtinyt rakentamaan katosta veneen päälle. Katoksen alla vuotokohdat olisi jäänyt huomaamatta.

Sisäpuolelle tein jokaisen ikkunan ympärille runkorakenteet. Rungot sahailin 4" laudasta, joka oli lehtikuusta. Joku jossain on kertonut, että se kestäisi parhaiten rakenteissa. Jokainen puu liimattiin 3 mm saumalla runkoon. Pinnat käsiteltiin Sikan primerilla (musta) ja puulle en laittanut mitään. Paksulla liimasaumalla koko puu on kauttaaltaan liimattuna runkoon. Liiman kuivumisen ajaksi teippailin puut runkoon. Liimasauma kyllä tuntui pitävän puut paikallaan.

Puut ovat 25 - 30 mm etäisyydellä ikkunan ulkopuolisesta liimasaumasta.

Kuvassa liimattu ikkunan sisäpuoli.

Kunhan kaikki ikkunat on kierretty, niin veneen lämpöeristäminen voi alkaa. Sitä ennen ikkunat, läpiviennit ja kaikki mitkä eivät tarvitse eristettä pitää suojata. Ikkunoiden päälle käy hyvin normirakennuksilla käytettävä suojamuovi.

Suojamuovi on nitojalla kiinnitetty runkopuihin.



26 syyskuuta 2016

Veneen kaiteet ja ikkunat

Veneen ulkopuolinen rakenne alkaa pikku hiljaa muotoutumaan. Edellinen omistaja on tehnyt jälleen kerran hienoa työtä ja kaiteiden rakentaminen onnistui helposti. Hieman hankaluuksia aiheutui kaiteen kiinnitysputkien asentamisessa oikeille paikoille. Lähes kaikki putket olivat eri kulmaan muokattuja ja niille oli hankala löytää oikeaa paikkaa. Jokainen putki on hitsattu todennäköisesti jigissä oikeaan kulmaan.

Kaiteen päälle tulee vielä kaidepuu, joka ruuvataan alhaalta kiinni.

Etupuolelle tulee vielä lisäkaiteet, jotka kiinnitetään kaiteen päähän

Jokainen putki on kiinnitetty kolmella uppokantaruuvilla.

Yläpäässä on myös uppokantaruuvi.

Kaiteen väri on vielä mietinnässä. Nykyinen väri on hyvin lähelle samaa kuin veneen rungon väri. Ajatuksena on maalata kaiteet tummemmaksi. Väri tulee olemaan todennäköisesti vihreä eli ei siis sininen, joka on hyvin tuttu väri venemaailmassa.

Ikkunan saumaus veneen runkoon.

Ikkunoiden kiinnitys veneen runkoon on tehty hieman eri tavoin kuin normaalisti. Kehykset liimattiin syksyllä runkoon ja keväällä saumattiin sekä runko että ikkuna kehykseen. Käytännössä tämän pitäisi olla tiivis rakenne, mutta kesällä yhden ikkunan sauma vuoti vettä sisälle. Saumassa oli hyvin pieni reikä, joka johti vettä sisään. Rakenne ei ole mitenkään helppo purkaa eli katsotaan mitä tästä tulee.

Saumauksessa pinnat puhdistettiin rasvasta ja saumaan pursotettiin 3-4 mm levyinen liimasauma. Sauman päälle ruiskutettiin saippuavettä ja sauma viimeisteltiin sormella pyyhäisemällä. Tulee yllättävän siisti, kun kaikki menee hyvin. Aina ei tietysti tässäkään voi voittaa.....

Saippuavettä sauman siistimiseen.

Talvi alkaa lähestymään ja rakentamiseen ulkopuolella tulee tauko. Syksyllä on tarkoitus rakentaa veneen päälle pressukate, joka pitää veneen vähälumisena... toivottavasti. Talven aikana on tarkoitus käydä sisätiloja tarkemmin läpi. Moottorin asentaminen paikalleen menee kevääseen ja se tehdään vasta kun runkoon on puhallettu eriste. Ennen eristettä taas on tehtävä ikkunoiden kehykset sisäpuolelle ja suojattava ikkunat roiskeilta. Voi kun tietäisi oikean järjestyksen eri projektin vaiheisiin.


14 elokuuta 2015

Veneen ikkunoiden liimaminen kehyksiin

Viimein päästään liimailemaan ikkunoita kehyksiin. Liimaus tekniikkana tuntuu tiiviiltä ja Sika Finland tarjosi asiaan erittäin hyvät ohjeet. Yllätyin tämän yrityksen asiakaspalvelun tasosta todella positiivisesti eli ihan tumpelo pystyy heidän ohjeillaan ja opastuksellaan tekemään liimaukset oikein.

Aikaisemmin liimailtiin kehykset runkoon ja nyt liimaillaan seuraavaksi ikkunat sisäpuolelta kehyksiin. Liimasauman tukipalat liimattiin aktivaattorin ja primerin jälkeen kehysten sisäpuolelle. Näillä varmistetaan se, että sauma on tällä välillä joustava. Tukipalat on noin 2 mm paksuisia.

Tukipalat ikkunakehyksessä
Odottelun lomassa sovitetusta ikkuna-aihiosta leikattiin reunasta suojamuovi pois. Reunan pinta hiottiin karheaksi, että primeri tartuu varmasti pintaan kiinni. Suojamuovin leikkauksen saa onnistumaan parhaiten, kun ikkunan asentelee maalarinteipeillä aukkoon ja ulkopuolelta merkitsee kulmien paikat maalitussilla pleksiin. Varovasti viivaa pitkin katkoteräveitsellä leikataan suojamuovi ja se poistetaan. Keskiosaan suojamuovin kannattaa jättää tässä vaiheessa vielä kiinni.

Primerin levitys ikkuna-aihion reunaan


Primeri sitten levitetään aikaisemmin karhennetulle pinnalle esimerkiksi pienellä pensselillä tai vaikkapa superlon palasella. Annetaan kuivua ja siirrytään liimaamisvaiheeseen. Levitin liiman kehykseen ja asentelin ikkunan oikeaan asemaan sekä kehyksen että rungon mukaan. Pienet palat alaosassa jättää raon rungon ja ikkunan väliin. Teipeillä sidoin kulmat paikalleen ja keskeltä pienellä puristuksella koko ikkunan reuna painuu tukipaloja vasten. Sitten taas odotellaan 24 h irroitusvaiheeseen.

Ikkunan tuenta liiman kuivumisen ajaksi
Näin kierrellään koko veneen ikkunapinnat, joita tässä tapauksessa on 20 kappaletta. Vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Odottelua oli jo kehysten liimaamisessa ja tätä odottelua tuntuu riittävän. Onneksi sentään  voi suunnitella kun odottelee...
Liimattu ikkuna ulkopuolelta
Lopuksi kaikki ikkunat on liimattu, niin kehykset kierretään Sikaflex 291 i tai 292 i massalla. Kehyksen ja rungon väli luonnollisesti vaalealla massalla ja ikkunan ja kehyksen väli mustalla. Taitaa vaatia hermoja, kun jälki jää myös näkyviin.




15 heinäkuuta 2015

Veneen ikkunan kehysten liimaaminen runkoon

Pitkän hakemisen jälkeen sain hommattua liimat sekä kehysten että ikkunoiden liimaamiseen veneen runkoon. Rakenteellisesti veneen rungossa on vain aukot ja edellinen tekijä on tehnyt rosterista eli RST:stä sopivat kehykset ikkunoille. Aikaisemmin jo mainitsinkin, että päätin käyttää akryliä ikkunamateriaalina.

Sika Finland osoittautui hyväksi paikaksi, kun haluaa tietää millä ja miten liimataan eri materiaalit kiinni toisiinsa. Oletin, että saan heiltä ylimalkaisen vastauksen. Olin väärässä. Yrityksen asiantuntija piti puhelimen kautta minulle noin puolen tunnin luennon ja halusi ihan oikeasti perehtyä asiaan. Voisin sanoa, että harvoin saan näin hyvää palvelua. Sikan sivuilta löytyy hyvin tarkat ohjeet aktivaattorin, primerin ja liiman käyttöön ja ne löytyvät tästä.

Aluksi rungon pintaan maalarinteipillä rajataan primeroitava alue.
Tämä alue karhennetaan ohjeen mukaan.
Levitetään aktivaattori.
Odotetaan ja käsitellään primerilla. 

Kun pinta on primeroitu poitetaan teipit.
Odotetaan.

Odotteluiden lomassa voi käsitellä kehyksen.
Laitoin käsitellylle kehykselle liiman ja toinen vaihtoehto on levittää se veneen runkoon. 
Itse asiassa liiman pursottaminen runkoon toimi paremmin. 
Samalla liimailin kumista tehdyt tukipalat, jolla kehys jää 2 mm irti veneen rungosta.


Keys asetettiin oikeaan kohtaan.
Kuvassa on muutama puupuristin, jotka kiristettiin tukipalojen kohdalta.


Puristimet poistetaan noin 24 tunnin kuluttua. Liima jää joustavaksi ja antaa elämisvaran sekä rungolle, kehykselle ja sitten myös ikkunoille. Reunat kierretään vielä valkoisella tiivistemassalla.